Värikkäät vappuaskartelut silkkipaperista

Vappu lähestyy kovaa vauhtia. Poimi tästä ohjeet ihanan värikkäisiin vappuaskarteluihin.


Värit ja hauskanpito kuuluvat vappuun! Koristeet on helppo askarrella itse, ja esimerkiksi silkkipaperista saa tehtyä varsin näyttävät vappukoristeet. Askartelu yhdessä lasten kanssa on ihan parasta, ja nämä askarteluohjeet luonnistuvat helposti kaikenikäisten lasten kanssa. Pikkuiselle silkkipaperin voi leikata valmiiksi, ja kaikkiin ohjeisiin sopii ihan tavallinen paperiliima!



Silkkipaperisateenkaari seinälle

Kevätsateen jälkeen taivaalta voi bongata ihanan värikkään sateenkaaren. Silkkipaperista sellaisen voi tehdä myös kodin seinää koristamaan.

Tarvitset: haluamasi kokoisen palan kartonkia, vähintään kahta eri väristä silkkipaperia, lyijykynän, sakset, liimaa, ja halutessasi myös pumpulia tai valkoista silkkipaperia.

1. Piirrä kartongille sateenkaari. Muista piirtää haluamasi määrä raitoja, niin silkkipaperi on helpompi asetella. Halutessasi voit myös piirtää molempiin päihin myös pienet pilvet. Jos kotoa ei löydy tarpeeksi suurta kartonkia, pilvet voi piirtää erilliselle kartongille ja liimata sateenkaaren päihin. 2. Leikkaa sateenkaari irti. 3. Leikkaa tai revi silkkipaperista noin 3x3cm kokoisia palasia. 4. Liimaa palat kiinni sateenkaareen yksi rivi kerrallaan. Eikä haittaa, vaikka kotoa ei löytyisi jokaista sateenkaaren väriä: sateenkaaren raidat voi täyttää juuri niillä väreillä kuin haluaa! 5. Jos piirsit sateenkaaren päihin pilvet, täytä ne pumpulilla tai rypistä valkoisesta silkkipaperista palloja. Pilvien täyttäminen kannattaa aloittaa reunoista. Tee ensin siistit reunat, ja täytä sitten keskusta. 7. Valmista! Kuivuneen sateenkaaren voi kiinnittää vaikka seinälle.



Helppo pinjata muropaketista

Synttärien riemunaihe pinjata on ihana myös vapuksi, ja sellainen on yllättävän helppo askarrella itse! Tarvitset vain tyhjän muropaketin, narua ja hieman koristeita, sekä tietysti täytteet ja rikkomisvälineet. Kuka saa pinjatan hajalle?

Tarvitset: Tyhjän muropaketin tai muun pahvilaatikon, narua, teippiä, silkkipaperia, sakset, liimaa sekä mustaa ja valkoista paperia. Pinjatan rikkomiseen tarvitset lisäksi lyömäaseen ja karkkia.

1. Aloita pinjatan tekeminen pujottamalla naru muropaketin pohjan läpi niin, että se menee toisen sivun alareunasta muropaketin sisälle, ja tulee toisen sivun alareunasta ulos. Useimmissa muropaketeissa tämä onnistuu ihan vain pujottamalla, mutta jos pohja on kovin tiivis, voit tehdä pienet reiät molempiin alareunoihin. 2. Kiinnitä naru sivuille muutamalla teipinpätkällä niin, että viimeiset teipit pitävät narua paikoillaan muropaketin yläreunassa. 3. Liimaa yksi kerros silkkipaperia molemmille narusivuille, sillä niistä tulee myöhempien hapsukerrosten saumakohta. Silkkipaperipohjan ansiosta ei haittaa, vaikka kaikki hapsunauhat eivät ulottuisi ihan paketin ympäri asti. 4. Leikkaa sitten silkkipaperista haluamasi kokoisia hapsunauhoja, ja ala kiinnittämään niitä muropaketin kylkiin liimalla. Aloita paketin alareunasta, ja siirry sitten kerros kerrokselta ylöspäin. Muropaketin yläpäätä voi lopuksi hieman siistiä saksilla, jotta paketin saa edelleen kiinni. 5. Kun koko muropaketti on hapsunauhojen peitossa, on aika tehdä koristeet. Leikkaa valkoisesta paperista ympyrät, ja liimaa niiden keskelle mustat ympyrät tai sydämet. Kiinnitä silmät pinjataan liimalla. 6. Rypistä sitten kahdesta silkkipaperiarkista pallot, ja kiinnitä ne pinjatan sivuille korviksi. Pallot myös kiinnittyvät ihan tavallisella paperiliimalla, mutta niitä kannattaa pitää hetki paikoillaan, jotta liima ehtii kuivua. 7. Valmista! Nyt voit täyttää pinjatan ja ripustaa sen haluamaasi paikkaan!



Keväinen nimikirjain silkkipaperista

Tarvitseeko lapsen työpöytä tai hylly hieman keväistä päivitystä? Hauska keväinen nimikirjain tuo kukkia ja kevättä huoneeseen, ja sen tekeminen on myös hauskaa puuhaa.

Tarvitset: tukevaa kartonkia tai pahvia, vihreää silkkipaperia ja kahta muuta haluamasi väristä silkkipaperia, liimaa, kynän ja sakset.

1. Leikkaa kartongista kaksi saman kokoista suorakaiteen muotoista palasta. Taita toinen niistä keskeltä kahtia, mutta älä leikkaa. Siitä tulee tukijalka nimikirjaimelle. 2. Piirrä lapsen nimikirjain suoralle kartonginpalalle, ja leikkaa se irti. Muotoile taitettu kartonginpala kirjaimeen sopivaksi, niin että se jää kirjaimen taakse piiloon kun kirjaimen asettaa pystyyn. Liimaa kartonginpala kirjaimen alareunaan tukijalaksi. 3. Rypistä vihreästä silkkipaperista palloja. 4. Täytä kirjain vihreillä palloilta. Liimaaminen kannattaa aloittaa reunoilta, jotta reunoista tulee mahdollisimman siistit. Nyt sinulla on keväisen nimikirjaimen pohja valmiina! 5. Leikkaa jäljelle jääneistä kahdesta silkkipaperista ympyröitä. Niistä tulee nimikirjaimeen kukkia. 6. Tee kukat näin: Rypistä silkkipaperiympyrä keskeltä tiukaksi piikiksi, mutta jätä reunat hieman auki. Isompia kukkia saat, kun teet kukkaan 2-3 kerrosta samalla tekniikalla. Voit vaihdella värejä ja laittaa kerrosten väliin hieman liimaa tueksi. 7. Kun kukat ovat valmiit, pyöritä ”piikki” liimassa ja kiinnitä sitten nimikirjaimeen haluamiisi kohtiin. 8. Kun nimikirjain on kuivunut, varmista vielä että se pysyy pystyssä. Jos kirjaimesta tuli liian painava jalkaan nähden, voit liimata jalkaan painoksi muutaman ylimääräisen palan kartonkia. 9. Valmista! Voit nyt pystyttää keväisen nimikirjaimen haluamallesi paikalle.

Perheiden tueksi.

Zildren on online-alusta, joka tuo yhteen perheet, lastenhoitajat ja lastenhoitopalveluiden tarjoajat. 

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White LinkedIn Icon

Zildren Oy
044 205 7344
info@zildren.com
3015307-5

© 2019 Zildren. Kaikki oikeudet pidätetään.